maanantai, 25. huhtikuu 2016

Blogin etiikasta

Tämän blogin tarkoitus on kuljettaa sinua koirahierojan matkassa jakaen tietoa ja vinkkejä. Koirahierojia valmistuu eri oppilaitoksista ja vaikka koulutus onkin varmasti pohjiltaan sama, toimintatavat ja mielipiteet eroavat toisistaan. Kirjoitankin asioista täysin omasta näkövinkkelistäni, joka pohjautuu vuosien kokemuksille ja uteliaisuudelle uuden oppimiseen. En silti lähtisi arvostelemaan toisen koirahierojan toimintatapoja, vaikka ne poikkeaisivat omistani. Toisaalta en lähde myöskään suosittelemaan kenellekään koirahierojaa, jonka työn laadusta en tiedä. Suosittelijakin on vastuussa.

Jos kerron jostain tapauksesta, en ilman lupaa paljasta mitään tunnistettavaa tietoa. En kerro sellaista omasta koirastanikaan. Koirat ovat omistajilleen läheisiä, joten yksityisyyttä tulee kunnioittaa. Tästä syystä en myöskään käytä kuvia, ellei niihin ole lupaa. Mielelläni otan kuitenkin vastaan asiakkaideni otoksia, jos saan luvan niiden käyttöön.

Joskus vastaan tulee mielenkiintoisia juttuja, jotka voin linkata blogiini. Olisihan ihan hullua lähteä tekemään uusiksi jonkun muun jo tekemää työtä. Tällöin tarkastan kuitenkin moneen kertaan, etten jaa väärää tietoa. Omiin nikseihini minulla on oikeudet ja ilmaisen kyllä selkeästi, että sellaisissa vinkeissä kyse on omista päätelmistäni tai itseäni viisaammilta konkareilta kuultua.

En markkinoi mitään tuotetta tai palvelua. Saatan kuitenkin kertoa jostain, minkä olen kokenut hyväksi. Esimerkkinä olkoon vaikkapa Back on Trackin tuotteet eli täällä blogeissa tuttavallisemmin BOT. Ne ovat vain kokemukseni mukaan erinomaisia. Seuraavassa postauksessa pureudun punkkitorjuntaan. Silloinkin saatan joutua mainitsemaan jonkin tuotteen nimeltä, mutta kuten alussa totesin, tämän blogin tarkoitus on jakaa tietoa.

 

Voit siis turvallisin mielin matkustaa mukanani. Yritän aktivoitua ja kirjoitella ajankohtaisista aiheista vähän tiheämmin, etten petä seuraajieni odotuksia. Pidän ohjenuoranani työssäni, että jos en tiedä jotain, otan selvää. Joten minulta voi aina kysyä, jos jokin jää askarruttamaan. Kehtaan myös kertoa, jos en kertakaikkiaan tiedä. Ehkä voin vinkata suuntaan, josta juuri tämä asia selviää.

 

torstai, 31. maaliskuu 2016

101 Dalmatialaista...

...tai ainakin siltä tuntuu karvojen perusteella. Itseasiassa vain yksi nuori neiti, jonka selkä oli vetänyt vähän tukkoon pääsiäislomilla. Hangella ja jäällä juostessa niin voi käydä. Onneksi asia hoituu hierojalla käynnillä ja taas pääsee rymyämään kamujen kanssa.

Seuraavaksi laitettiin staffia näyttelykuntoon viikonlopun Lahden kansainvälistä koiranäyttelyä varten. Peukut pystyyn blogin mannekiinille. Toisaalta tämän aurinkoisen prinsessan puolesta ei tarvitse jännittää. Viime viikonlopun näyttelyistä rotunsa paras, vaikka varikkotiimi olikin lomilla. Nyt viritetään lady täydelliseen kehäkuntoon. "Exelent movements" tähtäimessä.

"Break a leg" tai ainakin mahdollinen musta silmä hierojalle kiitokseksi.

Koska tänään on joka tapauksessa koira- eli siivouspäivä, hoidan myös oman koirani. Suutarin lapsella ei ole kenkiä tässä taloudessa. Oikein nolottaa miten harvoin hieron rankkaa työtä tekevän koirani. Pitäisi kai varata sille useammin aika koirahierojalta. Kerran kuussa on hyvä tahti lihaskunnon ylläpitämiseksi.

keskiviikko, 30. maaliskuu 2016

Lipeää se tassu koirallakin

Monin paikoin pääsiäisenä oli loistava mahdollisuus hankkia pohjarusketusta. Tosiasiahan on, että lumi heijastaa auringonsäteet moninkertaisesti kuten vesikin. Ihan huomaamatta naama saattaa palaa. Koirilla ei tätä ongelmaa ole, mutta myös niiden silmät reagoivat runsaaseen valoon. Koirille on olemassa aurinkolaseja. Toisaalta eiväthän kaikki ihmisetkään niitä käytä. Jos olet esimerkiksi himopilkkijä ja vietät koirasi kanssa paljon aikaa häikäisevillä kevätjäillä, silmien suojaamista kannattaa harkita.

Jäällä juokseminen on monien koirien mielestä ihan parasta. Tilaa kun on. Tässä lystissä piilee kuitenkin venähdysten ja revähdysten vaara. Lipeää se tassu koirallakin ja etenkin jarrutus voi mennä pieleen. Useimmiten ne kuitenkin osaavat liikkua itseään rikkomatta ellei vauhdin hurma vie liikaa mukanaan.

Lihasvammoja voi ennaltaehkäistä lämmittelemällä. Älä siis riehauta koiraasi täyteen vauhtiin heti autosta hypättyä, vaan kävelkää ensin rauhassa. Jäällä juoksentelun jälkeen koiran lihakset ovat lämpimät ja kuten ihmiselläkin, arat kylmälle. Riemuttelun loputtua onkin ihan asiallista pukea koiralle loimi, jos pysähdytään vaikkapa nuotiokahville tai lähdetään kylmään autoon.

Jos koira kuitenkin onnistuu venäyttämään jotain, kohta on usein aristava ja kuumottaa. Ei huolta, lepo on tähänkin paras lääke. Luonto hoitaa pienet vaivat, koska koirat ovat niin fiksuja, että antavat sen tehdä työnsä. Jos koira alkaa kuitenkin ontua, koirahierojalla käynti tuo usein avun. Akuuteissa vammoissa hieronta ei sovi. Pari päivää on hyvä antaa kulua ja jos olet epävarma, kysyvä ei tieltä eksy.

perjantai, 25. maaliskuu 2016

Pääsiäislomailua

Riemuisaa pääsiäistä kaikille! Kevään suurin juhla on taas tavoitettu vapaineen. Tiedossa on hyvää ruokaa ja rutkasti ulkoilua, mutta lepo ensin.  Koirallekin voi tulla kevätväsymys joten hoidetaan se pois alta ennen kuin aletaan nauttia lomailusta.

 

En tiedä, onko koirien kevätväsymystä liiemmin tutkittu. Omasta koirastani huomasin kuitenkin selviä uupumisen merkkejä. Se oli jotenkin vaisu ja silmistä näki väsymyksen. Huolestuin, mutta arvelin katsoa loman yli. Lepo auttoikin ja nyt se on taas vireessä. Terveellinen muistutus siitä, että etenkin vanheneva koira ei välttämättä jaksa kiireentäyteistä elämää kovin kauaa. Ihmiset ajavat itsensä usein oravanpyörään. Onko kuitenkaan oikein vetää koira siihen mukaan?

keskiviikko, 16. maaliskuu 2016

Kuramassut ja rapatassut

Aurinko! Ihmiset kömpivät ulos koloistaan ensirusketusta metsästämään. Koiratkin nauttivat tästä varmasti, koska sen kaksijalkaisen saa helpommin ulkoilemaan ja nenään suorastaan tunkee kaikenlaista ihanaa.

On siis myös se aika, kun lumen alta paljastuu monenmoista syötävää. Vaikka koiransa haluaisikin antaa nauttia täysin siemauksin, kannattaa aina välillä vilkaista mitä se tekee. Itsellä on se sääntö, että jos tulee liian hiljaista, mene katsomaan. Näin voi välttää ikävät yllätykset matolta ja keväisin aktivoituvat vatsataudit.

Myös kuraiset tassut ja mahanaluset ovat taas ajankohtaisia. Tassupyyhe on hyvä pitää ulko-oven lähistöllä, että koiran saa putsatuksi heti lenkin jälkeen. Tämä ei ole pelkästään mukavuusseikka, vaan tassuihin ja karvojen väliin jäävä rapa saattaa pahimmillaan tulehduttaa ihoa. Toisilla on mahdollisuus jopa suihkuttaa koira puhtaaksi, mutta silloinkin tassut täytyy kuivata kunnolla. Eli puhtaat pyyhkeet ovat paras apu.

Siivoamiselta koiratalous ei joka tapauksessa keväisin välty. Tosiasiahan on, että karvainen kamusi levittää hiekkaa joka paikkaan. Pipoa vain löysemmäksi ja nauttimaan keväästä.